perjantai, 16. elokuu 2019

Valkosipuli lääkkeenä.

Valkosipuli on paljon parjattu ja paljon kiitetty. 

Ostin äidilleni 50v lahjaksi valkosipuli lääkkeenä kirjan. Se oli yhtä paksu kuin raamattu konsanaan. 

Siitä alkoi hänen  tiensä valkosipulin kanssa. Oli juoma, haude, voileivän päälle ym.ym. 

perjantai, 16. elokuu 2019

Pehmeä painon pudotus.

Päästyäni eläkkeelle huomasin että painoni alkoi hitaasti nousta ja nousta vaikka en ole koskaan mikään mässäilijä ollut.  Puhuimme usein mieheni kanssa siitä  kun molemmilla vain keskivartalo lihavuus alkoi suurentua. Meni yli kolme vuotta tuossa pähkäilyssä. Paino vain laski ja nousi ja laski ja nousi muutaman kilon säteellä. 

Sitten eräänä aamuna  kun heräsin sanoin miehelleni seisten makuukammarin ovella että: " Nyt se sitten alkaa".  

- Nin mikä alkaa? Hän kysyi.

-Nyt alkaa sellainen dieetti jossa ei paino enää mene ylös eikä alas vaan tekee laskuaan aina siihen saakka kun minä sen haluan laskevan. 

Jotenkin tuntui että ne sanat tuli jostain niin syvältä että se pitää. Aivan kuin alitajuntani olisi tehnyt koko ajan työtä pakaten  kaiken sen terveystiedon jota olin ahminut jo 70- luvulta lehdistä, TV:stä ym itseeni. Huomasin että siellä oli sekin tieto mikä auttaa etten keikahda liian tiukassa dieetissä. Oli sekin kondiksessa että onko dieetti ikään soveltuva, eikä saa tulla mitään puutoksia. 

Niin oli aamu ja aloitin aamiaisella. 

Aamiaisksi 3 hedelmää ja kahvi.

3 tunnin päästä vihannesraasteita n2dl.

3 tunnin päästä höyrytettyjä vihanneksia. 

3tunnin päästä salaatti annos kevyt salaatti kastikkeella. 

Päätin ottaa maitotuotteita koko dieetin ajan niimpä joka aterialla otin ainakin yhden lasillisen. 

Luonnon jogurttia  myös otin aamulla. 

Myös alatoopi pala tai makkaraa pätkä kuului päivän annoksiin.

Näin meni 4 kuukautta? Aloitin kesäkuun alussa 2016.  Syyskuussa oli painoni laskenut 9 kg. Vyötäröni oli hoikentunut jo siinä niin paljon että minulle mahtui pitkiä housuja jotka olin siirtänyt syrjään painon noustessa. 

----------

Ongelma alkoi tulla siinä miten toimin vierailulla ja miten kun pyydän ruoka/kahvivieraita. Tai jos mennään ystävien kanssa kahvilaan rupattelemaan. Päädyin siihen että sen enemmän selittelemättä otan vain mehu lasin.  Minun oli kyllä syötävä sitä ennen diettirukaa ettei tule huono olo. 

Samoin kun menin vierailulle ystävien luo ilmoitin ettei minulle tarvitse varata mitään koska otan vain mehulasin. Jotkut lähimmät ystäväni varasivat viinirypäleitä yms. 

Kun ystävät huomasivat että tämä dieetti toimii vieläkin he halusivat ohjetta dietistäni. Siinä jouduin itsekin käymään läpi sen miksi tämä dieetti nyt toimii ja aiemmin ei toiminut. Olin monta kertaa kyllästynyt koko dieettiin ja aloin syödä. Mutta nyt miksi en halua lopettaa vieläkään vaikka 4 kk on mennyt. 

Sen pohdinnan jälkeen voin nimetä diettini " Minun dieettini"  nimellä. Huomasin sen olevan itsekkäästi minun diettini koska olin kerännyt siihen minulle itselleni sellaiset hedelmät ja vihannekset jotka vain minulle maistuivat. Kaikki muutkin elementit olin valinnut oman makuni mukaan. Ne olivat minun herkkujani ja maistuivat minulle enkä niihin kyllästynyt. Tämä dietti ansaitsi tulla nimetyksi " Minun diettini". 

sunnuntai, 11. elokuu 2019

Hieronta

Hieronta kuuluu vanhimpiin hoitomuotoihin maailmassa. Egypiläiset, japanilaiset, ja intialaiset käyttivät hierontaa hoitomuotona jo 1500v ennen krk. 

Suomessa alettiin kouluttaa hierojaksi 1800- luvulla. Sitä ennen äidit opettivat lapsilleen hieronnan taidon. 

Hierontaan  parantaa aineenvaihduntaa, lisää lymfakiertoa ja verenkierto paranee. Se rentouttaa kireitä lihaksia. Se myös vähentää stressiä. 

Kasvoin perheessä jossa äiti oli hieroja. Niimpä hän hieroi aina meitäkin lapsia tarpeen tullen. Meitä oli 6. Minäkin opin siihen ja kun lensin pesästä maailmalle tilasin aina hierojalla ajan itselleni.